Kategoria: Maalaus

Historiallisen huvilarakennuksen ulkomaalaus

Kesän 2022 aikana saimme kunnian olla kunnostamassa historiallista Annalan Huvilaa. Kunnostimme ja maalasimme Annalan Huvilan eli Villa Annebergin ulkoseinät. Huvilarakennus sijaitsee Helsingissä ja on rakennettu jo vuonna 1832. Annalan Huvila onkin Helsingin vanhin puuhuvila. Kyseisessä kohteessa siis päästiin todellakin nauttimaan historian havinasta ulkomaalaustöitä tehdessä! Projekti toteutettiin kaupunginmuseon ja entisöinnin asiantuntijoiden valvonnassa ja tilaajana oli Kiinteistö Oy Pro Anneberg. Huvilarakennus kaipasi jo kovasti ulkomaalausten kunnostamista, sillä aiemmasta huollosta oli kulunut paljon aikaa. Rakennuksen maali oli halkeillut sekä sävy haalistunut.

Annalan Huvilan kunnostustyöt aloitettiin pintojen homepesulla sekä irtonaisten maalikerrosten poistamisella. Kärsineiden maalikerrosten poistamisen jälkeen maalikantit, vanhat valumat ja rosot loivennettiin hiomakoneella sileiksi. Rakennuksen päätyjen alaosiin tehtiin hirsikorjauksia perinteisin menetelmin. Julkisivulaudoituksen korjauksia varten teetettiin höyläämöllä vanhan profiilin mukaista lautaa ja koristelistaa, jotta voitiin säilyttää huvilarakennuksen kauneus. Kun huvila oli valmis maalaustöitä varten, toteutettiin seinien maalaukset öljymaaleilla. Värisuunnitelmasta vastasi arkkitehtitoimisto R Schnizler yhteistyössä Pentti Pietarilan kanssa. Lisäksi ikkunoille tehtiin huoltomaalauskäsittelyt ulkopuitteen molemmin puolin.

Työmaa kuvia kesän 2022 ajalta. Telineet pystytettynä rakennuksen ympärille. Lisäksi seinien pohjatöiden tekoa sekä seinä pohjamaalattuna.

 

Kiinteistön historiaa kunnioitettiin koko projektin ajan

Ulkomaalaustyöt toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Suunnittelu ja valvonta Wanne Oy:n kanssa. Hulppean huvilan kunnostustyöt etenivät historiaa kunnioittaen, jokaisessa työvaiheessa. Työvaiheissa käytettiin perinteisiä tekniikoita ja materiaalit joita hyödynnettiin olivat Suunnittelu ja valvonta Wanteen tekemien suunnitelmien mukaiset parhaan lopputuloksen takaamiseksi. Huolellisesti valitut materiaalit ja laadukas työ takasivat kauniin ja kestävän lopputuloksen eli julkisivun, joka sopii hyvin ympärillä olevaan puisto- ja puutarhamiljööseen.

Kunnostustöiden lomassa tehtiin myös yllättävä löytö. Hämeentien puoleisen päädyn räystäiden alta löydettiin vanhoja kelopuusta tehtyjä linnunpönttöjä. Linnunpönttöjen todettiin olleen paikoillaan jo 1800-luvun lopulta. Luonnollisesti linnunpöntöt päätettiin säilyttää ja kunnostaa entiseen loistoonsa. Maalaustöiden jälkeen kunnostetut linnunpöntöt asennettiin takaisin paikoilleen. Tilaaja oli hyvin tyytyväinen Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy:n sekä Suunnittelu ja valvonta Wanteen yhteistyöhön ja lopputulokseen. Tilaajan yhteyshenkilönä oli Riitta Korhonen, joka kommentoi seuraavasti lopputulosta ja työprosessia;

Yhteistyö sujui tekijöiden kanssa erinomaisesti, työt tehtiin asiantuntevasti, vanhaa puuhuvilaa kunnioittaen.

Lopputulos on todella upea!

 

Tämä kohde on ehdottomasti näkemisen arvoinen ja suosittelemmekin lämpimästi vierailemaan huvilarakennuksessa! Kesäisin voit upean, kunnostetun rakennuksen lisäksi bongata kymmeniä kasvilajeja huvilan ympäristöstä.

Annalan Huvila kunnostuksen jälkeen kesällä 2023.

 

Vasemmalla huvilarakennus ennen kunnostusta ja oikealla kunnostuksen jälkeen.

Filed under: MaalausTagged with: , ,

Viikin puisten julkisivujen kunnostustyöt

ENNEN                                                                              JÄLKEEN

Viikissä suoritettiin iso työ, kun kerrostalo kohteen julkisivu maalattiin ja kunnostettiin vuosina 2015 – 2019. Yllä olevista kuvista voidaan nähdä ero kunnostustöiden jälkeen.

Filed under: MaalausTagged with: ,

Porraskäytävien ja -ovien erikoismaalaukset 2019 – 2020, Asunto Oy Rocca

Asunto Oy Roccan kiinteistössä (Pormestarinrinne 2) suoritettiin vuosina 2019 – 2020 kolmen porrashuoneen kunnostus- ja maalaustyöt. Lisäksi kohteessa suoritettiin autotallien ovien maalaukset ja C-porrashuoneen parvekeovien vaihtotyöt. Kohteessa päästiin suorittamaan erikoisosaamista vaativia maalaustöitä.

   

   

   

   

 

 

 

Filed under: Maalaus

Seinäpintojen marmorointi nosti porrashuoneet uuteen arvoon

Vuorimiehenkatu 11:n porrashuoneistojen kunnostuksen tavoitteena oli lisätä kiinteistön arvokkuutta. Pintojen viimeistelyssä päädyttin marmorointiin ja viivamaalaukseen. Peruskorjauksessa uudistettiin kaikki näkyvissä olevat pinnat.

”Marmoroinnin toteuttanut Veljekset Lehtisen maalari on äärimmäisen ammattitaitoinen,” toteaa Sebastian Cedercreutz. ”Hän on todellakin huippuosaaja, jolla on tekniikka hallussa ja hän omaa myös taiteellista silmää.

Hän on omaksunut marmoroinnin erinomaisesti,” Cedercreutz mainitsee.

Myös valvoja Henri Lipsanen Rakennuttamo Oy:stä yhtyy arkkitehdin näkemykseen. ”Kunnostustyön loppuunsaattaminen on aina taidetta. Kun pintatöiden viimeistely tehdään kotikaljaliemellä ja maaväreillä, on parempi antaa taidokkaan maalarin käden jäljen näkyä.”

Filed under: MaalausTagged with:

Vantaan Myyrmannin uudistustyöt toteutettiin sujuvalla yhteistyöllä

Rakennusliike A. Naumanen Oy toteutti Vantaan Myyrmannissa useiden kohteiden uudistustöitä. Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy vastasi aliurakoitsijana Ravintola Red Onionin, DNA-kaupan, Tiger-myymälän, Cafe Nuvon sekä kauppakeskuksen sisäänkäyntien pintamaalauksista.

”Varsinkin Red Onionin uudistustöiden aikataulu oli erittäin haastava,” kertoo toimitusjohtaja Jaakko Naumanen Rakennusliike A. Naumanen Oy:stä. ”Useiden aliurakoitsijoiden töiden yhteensovittaminen tiukan aikataulun puitteissa tuo aina työhön erityispiirteitä ja on erittäin tärkeää saada tehdä yhteistyötä kumppanin kanssa, jolta löytyy tarvittaessa joustoa tiukkoihin tilanteisiin,” Naumanen toteaa.

”Olemme tehneet Veljekset Lehtisen kanssa yhteistyötä jo pari vuosikymmentä,” Naumanen sanoo ja jatkaa ”Meille pääurakoitsijana laatu ja luotettavuus ovat aina ykkösprioriteetti, kun valitsemme kumppaneita. Veljekset Lehtisen osaaminen on omaa luokkaansa ja he ovat aina suoriutuneet yhteisistä projekteistamme erittäin hyvin.”

Veljekset Lehtisen osaaminen on omaa luokkaansa ja he ovat aina suoriutuneet yhteisistä projekteistamme erittäin hyvin.

Filed under: Ajankohtaista, Maalaus, RakentaminenTagged with:

Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan julkisivuremontti toteutettiin vanhaa vaalien

 

Helsingin Kaisaniemessä sijaitseva kasvitieteellinen puutarha on ollut osa Helsingin kaupunkikuvaa jo 1830-luvulta asti.

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n omistuksessa olevaan rakennuskokonaisuuteen kuuluvien viiden puurakenteisen talon kunnostyöt aloitettiin keväällä 2015. Veljekset Lehtinen on Helsingin yliopiston pitkäaikainen maalaus- ja remonttikumppani, joten myös kasvitieteellisen puutarhan kunnostuksessa yliopisto kääntyi puitesopimusurakoitsijansa puoleen.

Suojelukohteen lahonneet puuosat vaihdettiin vanhaa vaalien

Alunperin kunnostustyöt käsittivät julkisivujen ja kattojen maalaustyöt. Kunnostustyön aikataulu pidentyi suunnitellusta, kun selvisi, että aiemmin toteutetut pellitykset oli tehty paneelien päälle ja vesi oli vuosien saatossa päässyt lahottamaan osan rakenteista. Koska kyseessä on museoviraston suojelema kohde, oli tärkeää tehdä korjaukset vanhaa vaalien ja perinteitä kunnioittaen.

”Kaikki rakennukset ovat suojelukohteita, joten vanhaa rakennuskantaa täytyi kunnioittaa, eikä voitu tehdä suuria muutoksia”, kertoo Helsingin yliopiston rakennuttajainsinööri Hannu Honkanen. ”Vain huonokuntoisimmat puuosat vaihdettiin kunnostuksen yhteydessä”, Honkanen jatkaa.

Kunnostustyöt jatkuvat yhteistyössä

Veljekset Lehtinen jatkaa kasvitieteellisen puutarhan kunnostustöitä ikkunoiden maalausurakalla. Ensi keväänä on vuorossa sokkelien uudelleenmaalaus. Alun perin sokkeleihin valittu väri vaihdettiin paremmin rakennuksen värisävyyn soveltuvaksi. Värikartalta nyt valittu harmaa sävy ei pohjoisen taivaan kanssa taita rakennuksen harmaata värisävyä sinertäväksi.

”Suojelukohteen kunnostaminen vaatii aina erityistä tarkkuutta ja malttia”, toteaa Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy:n työnjohtaja Antti Kilpi. ”Vanhan historiallisen miljöön huolellinen entisöinti tuo iloa vuosikymmeniksi eteenpäin”, Kilpi päättää.

Kohteessa suoritettiin myös kasvitarhan kaivon kunnostustyöt sekä peltikattojen maalaustyöt.

 

Filed under: MaalausTagged with: