Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan julkisivuremontti toteutettiin vanhaa vaalien

 

Helsingin Kaisaniemessä sijaitseva kasvitieteellinen puutarha on ollut osa Helsingin kaupunkikuvaa jo 1830-luvulta asti.

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n omistuksessa olevaan rakennuskokonaisuuteen kuuluvien viiden puurakenteisen talon kunnostyöt aloitettiin keväällä 2015. Veljekset Lehtinen on Helsingin yliopiston pitkäaikainen maalaus- ja remonttikumppani, joten myös kasvitieteellisen puutarhan kunnostuksessa yliopisto kääntyi puitesopimusurakoitsijansa puoleen.

Suojelukohteen lahonneet puuosat vaihdettiin vanhaa vaalien

Alunperin kunnostustyöt käsittivät julkisivujen ja kattojen maalaustyöt. Kunnostustyön aikataulu pidentyi suunnitellusta, kun selvisi, että aiemmin toteutetut pellitykset oli tehty paneelien päälle ja vesi oli vuosien saatossa päässyt lahottamaan osan rakenteista. Koska kyseessä on museoviraston suojelema kohde, oli tärkeää tehdä korjaukset vanhaa vaalien ja perinteitä kunnioittaen.

”Kaikki rakennukset ovat suojelukohteita, joten vanhaa rakennuskantaa täytyi kunnioittaa, eikä voitu tehdä suuria muutoksia”, kertoo Helsingin yliopiston rakennuttajainsinööri Hannu Honkanen. ”Vain huonokuntoisimmat puuosat vaihdettiin kunnostuksen yhteydessä”, Honkanen jatkaa.

Kunnostustyöt jatkuvat yhteistyössä

Veljekset Lehtinen jatkaa kasvitieteellisen puutarhan kunnostustöitä ikkunoiden maalausurakalla. Ensi keväänä on vuorossa sokkelien uudelleenmaalaus. Alun perin sokkeleihin valittu väri vaihdettiin paremmin rakennuksen värisävyyn soveltuvaksi. Värikartalta nyt valittu harmaa sävy ei pohjoisen taivaan kanssa taita rakennuksen harmaata värisävyä sinertäväksi.

”Suojelukohteen kunnostaminen vaatii aina erityistä tarkkuutta ja malttia”, toteaa Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy:n työnjohtaja Antti Kilpi. ”Vanhan historiallisen miljöön huolellinen entisöinti tuo iloa vuosikymmeniksi eteenpäin”, Kilpi päättää.

Kohteessa suoritettiin myös kasvitarhan kaivon kunnostustyöt sekä peltikattojen maalaustyöt.

 

Filed under: MaalausTagged with: