Avainsana: 2016

Seinäpintojen marmorointi nosti porrashuoneet uuteen arvoon

Vuorimiehenkatu 11:n porrashuoneistojen kunnostuksen tavoitteena oli lisätä kiinteistön arvokkuutta. Pintojen viimeistelyssä päädyttin marmorointiin ja viivamaalaukseen. Peruskorjauksessa uudistettiin kaikki näkyvissä olevat pinnat.

”Marmoroinnin toteuttanut Veljekset Lehtisen maalari on äärimmäisen ammattitaitoinen,” toteaa Sebastian Cedercreutz. ”Hän on todellakin huippuosaaja, jolla on tekniikka hallussa ja hän omaa myös taiteellista silmää.

Hän on omaksunut marmoroinnin erinomaisesti,” Cedercreutz mainitsee.

Myös valvoja Henri Lipsanen Rakennuttamo Oy:stä yhtyy arkkitehdin näkemykseen. ”Kunnostustyön loppuunsaattaminen on aina taidetta. Kun pintatöiden viimeistely tehdään kotikaljaliemellä ja maaväreillä, on parempi antaa taidokkaan maalarin käden jäljen näkyä.”

Filed under: MaalausTagged with:

Suomen Pankin kanssa yhteistyötä jo neljännesvuosisata

Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy on yli satavuotisen toimintansa aikana vakiinnuttanut asemansa julkisten arvokiinteistöjen kunnostustöiden toteuttajana. Suomen Pankin kanssa yhteistyö käynnistyi jo neljännesvuosisata sitten pankin omistuksessa olevien asuntojen remonttitöistä.

Vuosien saatossa Veljekset Lehtinen on toteuttanut Suomen Pankin kiinteistössä useita kunnostustöitä. Kuluneen vuoden aikana vanhan päärakennuksen ikkunoiden sisäsmyygit entisöitiin ja ulkoikkunoiden tammikarmit kunnostettiin elinkaarikunnostuksena. Sopivasti ennen Suomi 100 -juhlavuotta.

”Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy on meille kustannustehokas ja luotettava kumppani,” kertoo isännöitsijä Jouni Lappalainen Suomen Pankista. ”Julkisena toimijana kilpailutamme suuret urakat ja niissä kaikki toimijat ovat samalla viivalla. Niin suurissa, kuin pienissäkin toimeksiannoissa Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy:llä on asiakaslähtöinen ja huolehtiva ote ja työt tulevat kerralla kuntoon.” Lappalainen toteaa.

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä Suomen Pankki juhlistaa avaamalla kunnostettujen tilojensa ovet yleisölle 27. – 30.1.2017. Avoimien ovien –tilaisuudessa esitellään pankin taidekokoelmaa ja tarjolla on Suomen historiaan liityviä musiikkiesityksiä sekä lyhyitä tietoiskuja.

Filed under: AjankohtaistaTagged with:

Vantaan Myyrmannin uudistustyöt toteutettiin sujuvalla yhteistyöllä

Rakennusliike A. Naumanen Oy toteutti Vantaan Myyrmannissa useiden kohteiden uudistustöitä. Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy vastasi aliurakoitsijana Ravintola Red Onionin, DNA-kaupan, Tiger-myymälän, Cafe Nuvon sekä kauppakeskuksen sisäänkäyntien pintamaalauksista.

”Varsinkin Red Onionin uudistustöiden aikataulu oli erittäin haastava,” kertoo toimitusjohtaja Jaakko Naumanen Rakennusliike A. Naumanen Oy:stä. ”Useiden aliurakoitsijoiden töiden yhteensovittaminen tiukan aikataulun puitteissa tuo aina työhön erityispiirteitä ja on erittäin tärkeää saada tehdä yhteistyötä kumppanin kanssa, jolta löytyy tarvittaessa joustoa tiukkoihin tilanteisiin,” Naumanen toteaa.

”Olemme tehneet Veljekset Lehtisen kanssa yhteistyötä jo pari vuosikymmentä,” Naumanen sanoo ja jatkaa ”Meille pääurakoitsijana laatu ja luotettavuus ovat aina ykkösprioriteetti, kun valitsemme kumppaneita. Veljekset Lehtisen osaaminen on omaa luokkaansa ja he ovat aina suoriutuneet yhteisistä projekteistamme erittäin hyvin.”

Veljekset Lehtisen osaaminen on omaa luokkaansa ja he ovat aina suoriutuneet yhteisistä projekteistamme erittäin hyvin.

Ravintola Red Onion uudistustöiden jälkeen

Filed under: Ajankohtaista, Maalaus, RakentaminenTagged with: