12/2015

Helsingin Diakonissalaitos ja Veljekset Lehtinen jatkavat yhteistyötään uudella puitesopimuksella

uk2015 2 diakonissalaitosHelsingin Diakonissalaitos tuottaa monipuolisia sosiaali-, terveys-, ja koulutusalan palveluja. Asumispalveluita, lapsi- ja perhetyötä, päihde- ja mielenterveystyötä sekä hoivapalveluita tarjotaan eri toimipisteissä, joiden kunnossapidosta ja muutostöistä Diakonissalaitos solmi puitesopimuksen Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy:n kanssa kevättalvella 2015.

Veljekset Lehtinen toteutti ensimmäisenä työnään Helsingin urheilulääkäriaseman muutostyöt. Huippu-urheilijoiden testaus- ja tutkimusasemalle muokattiin sisätilat uuden käyttötarkoituksen mukaiseksi.

”Veljekset Lehtinen oli meille uusi toimittaja. Emme olleet aiemmin tehneet heidän kanssaan yhteistyötä”, kertoo Diakonissalaitoksen kiinteistöpäällikkö Risto Kilpinen. ”Työt ovat lähteneet heidän kanssaan käyntiin hyvin; olemme olleet erittäin tyytyväisiä heidän toimintatapaansa”, Kilpinen jatkaa.

Uusi sopimus pohjautuu yhteisiin onnistumisiin

Diakonissalaitos ja Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy solmivat joulukuun alussa uuden puitesopimuksen vuodelle 2016. Uusi sopimus solmittiin onnistuneiden kokemusten pohjalta.

”Veljekset Lehtinen toteutti heinäkuussa 2015 Tikkurilan Diacor-lääkäriaseman uudistustyöt ja he suoriutuivat tiukasta aikataulusta ja haasteellisesta ajankohdasta kiitettävästi”, Risto Kilpinen sanoo. ”Yleensä emme tarkoituksellisesti luo tiukkoja aikatauluja muutos- ja kunnostustöille, mutta Tikkurilan lääkäriasema oli pidettävä suurten muutostöiden takia suljettuna ja taloudelliset paineet aikataulun pitävyydelle olivat kovat”, Kilpinen toteaa.

”Valmistelimme projektia yhdessä etukäteen parisen kuukautta ja hyvä suunnitelma auttoi viemään projektin läpi mallikkaasti ja aikataulussa”, Risto Kilpinen kertoo. ”Veljekset Lehtisellä töiden organisointi on tehokasta ja on hienoa seurata, kuinka heidän työnjohtonsa paneutuu projektiin. Koskaan eivät sano, ettei jokin asia onnistuisi – kaikki työt hoituvat”, Kilpinen kiittelee.

Työnjohto ja asiakkaiden huomioon ottaminen avainasemassa

”Tilaajan kannalta on erittäin merkittävää, että työnjohdolla on ymmärrys, että hinta-laatusuhteen täytyy pysyä järkevänä. Kun on erilaisia kunnostettavia tiloja, haluamme toki, että kaikki työ tehdään laadukkaasti, mutta jotkin kohteet vaativat enemmän, toiset hieman vähemmän. Lisäksi meidän toiminnassamme on tärkeää, että voimme pitää normaalin toiminnan käynnissä muutostöistä huolimatta”, Risto Kilpinen mainitsee.

”Veljekset Lehtinen hoitaa muutostöistä tiedottamisen hyvin. He ottavat esimerkiksi tilojen käyttäjät hyvin huomioon tiedottaessaan mahdollisista melu- ja pölyhaitoista”, Kilpinen toteaa. ”Tilaajan kannalta on myös merkittävää, että laskutus hoituu oikein ja aikataulussa. Minun ei tarvitse käyttää aikaani epäselvien laskujen ratkomiseen, vaan laskutus toimii kuten olemme sopineet”, Risto Kilpinen sanoo.

Kokonaisurakoinnilla kaikki palvelut saman katon alta

Veljekset Lehtisellä on pitkä ja vankka kokemus kokonaisurakoinnista.

Yhteistyökumppaniverkosto on kasvanut vuosien varrella ja luottamus on syntynyt onnistuneiden yhteisten projektien pohjalta. Myös Diakonissalaitos arvostaa kokonaisvaltaista palvelua erilaisissa kiinteistöjen kunnostus- ja muutostöissä.

”Tilaajalle tuo selkeää hyötyä, että saamme saman katon alta sekä rakentamisen että maalaustöiden palvelut”, Risto Kilpinen mainitsee. ”Lisäksi Veljekset Lehtisellä on hyvät yhteistyökumppanit, mikä myös edesauttaa projektien onnistumista”, Kilpinen toteaa.

Sopivan kokoinen kumppani on joustava ja rehellinen

”Meillä on muodostunut ensimmäisen sopimuskauden aikana luottamuksellinen kumppanuussuhde, jota on hyvä jatkaa myös ensi vuonna”, Risto Kilpinen mainitsee.
”Veljekset Lehtinen on meille sopivan kokoinen kumppani. He pystyvät reagoimaan nopeallakin aikataululla ja heidän työnjohto ja organisointi on huipputasoa. Lisäksi heidän toimintamallinsa asiakkaiden parissa työskennellessä ansaitsee kiitosta. Arvostan myös heidän rehellisyyttään – ymmärrämme, että heidänkin resursinsa ovat rajalliset ja on hyvä, että pystymme yhdessä priorisoimaan projekteja, jos meidän suunnasta tulee monta yhtäaikaista kiireellistä työtä”, Risto Kilpinen tiivistää.